keskiviikko 17. elokuuta 2011

Positiivista jäsenvirtaa!

Kuntokeskus Positive Oy kuvailee toimintaansa "hyvän mielen kuntokeskuksena keskellä Jyväskylää". Omien kokemusteni perusteella on helppo yhtyä tuohon ilmaukseen. Positiivisuus näkyy ja tuntuu asiakaspalvelussa. Kuntokeskus sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustassa ja näin palvelut ovat mainiosti saavutettavissa.

Positiivisuus on näkynyt myös jäsenmäärän kasvussa. Yhteistyö CMS:n kanssa alkoi kesäkuussa 2010, jolloin asetimme toiminnalle tavoitteet. Ensimmäinen osatavoite oli asetettu päiväykselle 31.12.2010, joka saavutettiin ja toinen osatavoite 31.12.2011. Nyt JO on saavutettu tämän vuoden tavoite. Tämä kertoo siitä, että järjestelmällisellä työllä, positiivisella "fiiliksellä" kaikki onnistuu! Olemme olleet tyytyväisiä CMS:n asettamiin toimintamalleihin ja toteuttamalla niitä jäsenmäärämme on yli kolminkertaistunut 1,5 vuoden jaksolla, kertoo Nana Rautiainen, joka vastaa kuntokeskuksen toiminnasta.

Tämän syksyn aikana Kuntokeskusta edelleen kehitetään. Pukuhuoneita on laajennettu ja uusi spinning sali seinägraffiti maalauksineen tulee käyttöön syyskuun aikana. CMS onnittelee hienosta työstä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti